Paperiaineisto

Sibelius-museon arkistossa on runsaasti erilaista paperiaineistoa. Osa aineistosta on luetteloitu Spegeln-tietokantaan. Luetteloimaton materiaali on järjestetty aiheittain. Henkilökunta antaa mielellään lisätietoja arkiston paperiaineistosta.

Leikearkistoon on koottu musiikkiaiheisia lehtileikkeitä suomalaisista lehdistä. Leikearkistosta löytyy mm. biografisia tietoja, henkilökohtaista aineistoa ja esitteitä säveltäjistä ja muusikoista, leikemateriaalia kuoroista, orkestereista, festivaaleista, kevyestä musiikista, jazzista sekä muista musiikkiin liittyvistä aiheista. Aineisto, jonka vanhin osa on 1870-luvulta, on pääasiassa suomalaista. Leikearkisto on järjestetty kolmeen eri kategoriaan henkilön, paikkakunnan tai aiheen (esim. ”musiikki ja urheilu”) mukaan. Ainoastaan Sibeliukseen liittyviä lehtileikkeitä on luetteloitu.

Arkistosta löytyy julisteita ja konsertti- ja festivaaliohjelmia, joista vanhimmat ovat 1800-luvun lopusta. Julisteet on luetteloitu tietokantaan. Konserttiohjelmat on järjestetty taiteilijan, yhtyeen tai tapahtuman mukaan.

Arkiston käsikirjoituskokoelma sisältää nuottikäsikirjotuksia, käsinkirjoitettuja nuottikirjoja ja kirjeitä. Sävellyskäsikirjoitukset ja käsinkirjoitetut nuottikirjat on luetteloitu arkiston tietokantaan.

Painetut nuotit on jaettu kotimaiseen ja ulkomaalaiseen kokoelmaan. Kotimaiset nuotit on luetteloitu joko Åbo Akademin Alma-tietokantaan, Spegeln-tietokantaan tai kortistoon. Ulkomaalaisista nuoteista ei ole olemassa luetteloa, mutta kokoelma on järjestetty kokoonpanon ja säveltäjän mukaan. Näiden kokoelmien lisäksi löytyy erillisiä nuottikokoelmia, esim. Turun Soitannollisen Seuran nuottikokoelma, jonka vanhin osa on luetteloitu Spegeln-tietokantaan.

Sibelius-museossa on myös kirjasto, jonka kokoelmat koostuvat lähinnä vanhemmasta musiikkitieteellisestä kirjallisuudesta. Osa materiaalista löytyy Alma-tietokannasta, osa kortistosta. Lisätietoa kohdassa Tietokannat.