Arkkitehtuuri

Sibelius-museon rakennus on eräs 1960-luvun modernismin omalaatuisimmista luomuksista. Sen yksinkertainen ja pelkistetty, mutta samalla jännittävä muotokieli houkuttelee arkkitehtuurista kiinnostuneita vieraita ympäri maailmaa. Museo kuuluu kulttuurihistoriallisen arvon vuoksi suojeltavien rakennusten listalle.

Nykyinen museorakennus vihittiin käyttöön vuonna 1968. Talon on suunnitellut arkkitehti Woldemar Baeckman, joka on myös piirtänyt useita muita Åbo Akademin uudemmista rakennuksista. Alkuperäisen sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Carin Bryggman ja ne muutokset, jotka tehtiin vuoden 2002 peruskorjauksen yhteydessä, on suunnitellut sisustusarkkitehti Assi Sandelin.

Matala museorakennus muodostaa modernin, mutta samanaikaisesti hienostuneen lisän vanhempien akatemiarakennusten täyttämässä empiremiljöössä. Seinäpinnat ovat lasia ja raakabetonia, jossa valujäljet on jätetty näkyviin. Monet harmoniset yksityiskohdat pehmentävät yleistä jäykkää linjaa, kuten esimerkiksi pääjulkisivun koristeelliset, betoniset ikkunankehykset sekä kiviset reunakaiteet. Rakennuksessa on kaksi kerrosta, joista alempi sijaitsee maan alla. Ylemmässä kerroksessa sijaitsee museo- ja konserttisali, jonka kattoa kannattelevat neljä suppilonmuotoista pilaria. Yläkerta muodostuu museosalin lisäksi kolmesta pitkästä osasta, jotka kehystävät atriumpihaa rakennuksen keskellä. Alakerrassa sijaitsee museon nk. urkusali, sekä opetus- ja arkistotiloja.

Woldemar Baeckman (1911-1994):
”Yksi mielenkiintoisimmista tehtävistäni, jolle omistauduin koko sydämelläni” … ” aluksi käsittelemättömät betonipinnat ihmetyttivät monia, mutta tänä päivänä ei kukaan voisi ajatella että ne olisivat toisenlaiset!” (Pekka Pakkala: ’Woldemar Baeckman 1911-1994’, Arkkitehti 94 (1997) no 2).