Opastukset

Otto A. 1879-1969

Musiikintutkija, professori Otto Anderssonin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 140 vuotta. Sibelius-museo juhlistaa tätä erikoisnäyttelyllä ”Otto A. 1879-1969”. Opastus näyttelyssä kertoo saaristolaispojan tiestä Vårdön saarelta yhdeksi keskeisimmistä musiikintutkijoista maassamme. Turkulaisille Otto oli vuosikymmenten ajan tuttu näky; aluksi lukkarikoululaisena ja sotilassoittajana, myöhemmin Åbo Akademin professorina ja rehtorina. Uteliaan tutkijan aikanaan keräämät soitin- ja arkistokokoelmat ovat nykyisen Sibelius-museon perustana.

Kesto: 45-60 min
Hinta: opastus 35 euroa + pääsyliput. Pe klo 16 jälk., viikonloppuisin ja pyhäpäivinä: 60 €/ryhmä + pääsyliput.
Ryhmän koko: max. 25 henkeä/opas, vain yksi ryhmä kerrallaan.

Jean Sibelius – kansallissäveltäjän elämä ja musiikki

Opastettu kierros Sibelius-näyttelyssä kertoo suomalaisen musiikin historiasta sekä Suomen kansallissäveltäjä Jean Sibeliuksen (1865–1957) elämästä. Minkälainen säveltäjä Sibelius oli, mitkä ovat hänen keskeisimpiä teoksiaan? Opastuksella kerrotaan myös millainen musiikkikaupunki Turku oli Sibeliuksen aikana, keitä hänen ystäviään kaupungissa asui ja miksi säveltäjän nimikkomuseo on juuri Turussa? Opastuksen loppuun kuunnellaan yhdessä Finlandia, op. 26.

Kesto: 60 min
Hinta: museon aukioloaikojen ulkopuolella opastus 35 euroa + pääsyliput. Pe klo 16 jälk., viikonloppuisin ja pyhäpäivinä: 60 €/ryhmä + pääsyliput.
Ryhmän koko: max. 25 henkeä/opas, vain yksi ryhmä kerrallaan.

 

 

 

 

 

ELÄMYSPOLKU

Elämyspolku on Turun kaupungin sivistystoimialan suunnitelma, jossa hyödynnetään erilaisia työtapoja ja oppimisympäristöjä ja jossa työskentelyä viedään säännöllisesti ulos luokkahuoneesta. Elämyspolku on myös tapa toteuttaa monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Elämyspolku tukee osaltaan opetuksen eheyttämistä. Koulun sisä- ja ulkotilojen lisäksi eri oppiaineiden opetuksessa hyödynnetään luontoa ja rakennettua ympäristöä. Kirjastot, liikunta-, taide- ja luontokeskukset, museot ja monet muut yhteistyötahot tarjoavat monimuotoisia oppimisympäristöjä.

www.elämyspolku.fi

3. lk: Arkkitehtuuri Turussa

Kamala laatikko vai ihana betonitalo?


Sibelius-museossa tutustutaan arkkitehtuuriin museokierroksella, joka tehdään ulkona ja sisällä. Kierroksella pohditaan, miten 1960-luvun arkkitehtuuri sopii maisemaan, mitä hallitsee pääasiassa 1800-luvun rakennukset ja 1700-luvulla istutettu tammi. Minkälainen rakennus Sibelius-museo on? Mikä tekee siitä erikoisen ja miksi se on suojelukohde? Mitä suojelukohde tarkoittaa?
Kesto: 60 min
Oppiaineet: Ympäristöoppi, kuvataide
Hinta: 35e/luokka
Varaukset: Museopedagogi Unna Toropainen,
etunimi.sukunimi@stiftelsenabo.fi, 050-409 6436

 

8. lk: Suomen synty

Museokäynnillä tutustutaan Jean Sibeliukseen henkilönä, hänen merkitykseensä Suomelle ja suomalaiselle musiikille. Sibeliuksen tunnetuimpiin teoksiin kuuluva Finlandia, op. 26 asetetaan vastakkain Fredrik Paciuksen Maamme-laulun kanssa. Mikä on kansallislaulu? Missä ja mihin sitä tarvitaan? Miten sellainen valitaan? Mitä on kansallinen musiikillinen identiteetti.

Kesto: 60 min
Oppiaineet: Musiikki, historia
Hinta: 35e/luokka
Varaukset: Museopedagogi Unna Toropainen,
etunimi.sukunimi@stiftelsenabo.fi, 050-409 6436

 

Sibbe Elias 2_2